Olen sortunut jälleen kerran kulutushysteriaan. Hain tänään nimittäin ärrälle tupsahtaneen postimyyntipakettini. Omatunto natkutti asiasta heti siitä lähtien kun sain tilausvahvistuksen sähköpostiini.
-Valmistus, kuljetus, pakkaus jne...mutta silti kiskoessani tummanruskeita ihanan leveälahkeisia housuja jalkaani oloni oli hävyttömän iloinen. Varsinkin kun housut istuivat varsin mukavan oloisesti. Huolettomasti olin heittänyt tilaukseeni mukaan myös ihanan haaleanvihreän printtitopin. Kevät sytyttänyt minussa kepeän, iloisen kesää innolla odottavan omituisen otuksen. Olo on levoton kun haistelen ilmaa ulkona. Jokin minussa herää henkiin kun kevät tekee tuloaan.
Askartelin itselleni keväisen kaulakorun pienistä helmistä. Vihreää, ruskeaa ja oranssia. Näin myös tänään kaupassa kauniin kaulakorun. Tosin se oli tehty simpukankuorista ja nauha oli taatusti nahkaa. Päässäni rattaat raksuttivat hetkisen ja päätin tehdä itselleni samantyylisen nauhasta, huopakankaasta ja (jälleen kerran) pienistä sopivansävyisistä helmistä. Muutenkin minut on riivannut joku hullu koruntekijä, ilmiselvästi. Ideoita putkahtelee jatkuvasti. Ihan mukavaa, varsinkin kun olen varsinainen hamsteri joka jemmaa jokaisen napin ja nuppineulan kuin aarteen. Eihän sitä ikinä tiedä mitä sitä tarvitsee, eihän. *Puolustelee ja nyökyttelee*
Nyt ei auta kuin odotella moraalista ostokrapulaa ja miettiä sopivia aprillipäivän jekutuksia.
Viimeisin Buffyn jakso on jollain omituisella tavalla yksi monista suosikkijaksoistani. ( Season 2. Episode 19: "I Only Have Eyes for You") Rakastuin välittömästi siihen vanhaan biisiin joka jaksossa soi. ( The Flamingos - "I Only Have Eyes for You") Katson yhä edelleen ko. sarjaa töllöttimestä, vaikka olen nähnyt jokaisen jakson aivan liian monta kertaa...Tuosta laulusta tulee pehmeä ja lämmin olo. Se on jotenkin viaton ja suloinen kappale.

My love must be a kind of blind love
I can't see anyone but you.

Are the stars out tonight?
I don't know if it's cloudy or bright
I Only Have Eyes For You, Dear.

The moon maybe high
but I can't see a thing in the sky,
'Cause I Only Have Eyes For You.


I don't know if we're in a garden,
or on a crowded avenue.

You are here
So am I
Maybe millions of people go by,
but they all disappear from view.
And I Only Have Eyes For You.

[I Only Have Eyes for You lyrics on http://www.metrolyrics.com]

Mietin tässä flunssaisena ja rähjäisen näköisenä. (Siis meikittömänä, väsyneenä ja hiukset sekaisin). Mitä tämä naisellisuus oikein on. Joka vuotiset karjamarkkinat eli missikisat on jälleen kerran pidetty. Sisälläni kytevä feministi on raivoissaan moisesta lihatiskifarssista. Tosin en hyrise innosta vaikka meillä on toki vuoden karju mittelötkin. Sekin on yhtälailla ihmisen esineellistämistä.

Naisille suunnatut lehdet tursuavat mitä erilaisimpia tuotteita ja keinoja olla naisellinen. Tuntuu jotenkin turhamaiselta ja jatkoin pohdiskelua mielessäni.
Onhan se naisellisuus osittain turhamaisuutta. Päivävoiteet, yövoiteet, silmille omansa ja vartalolle omat selluliitin sulattajansa. Olen huomannut, että mitä epävarmempi olen omasta ulkonäöstäni tai miten huono päivä minulla itsetunnollisesti on, sitä huolellisemmin meikkaan aamulla. Viskon vaatteita ympäriinsä tyytymättömänä tyyliin, en voi laittaa tätä vatsani pömpsöttää tässä paidassa liikaa. Päiväni on kertakaikkiaan pilalla jos en osaa valita juuri oikeita vaatteita. Deodoranttia kainaloon niin paljon ettei kahden tunnin hikijumppa puske vienonakaan tuoksahduksena läpi. Huulipunat, hiustenkihartimet ja juuri sopivasti hajuvettä. Määrä ja tahti tuntuu lähes tukahduttavalta. Miten tässä nyt näin kävi, että olen kuin kosmetiikka-, ja vaateteolllisuuden kävelevä mainos.

Olen päättänyt vuoden 2008 kunniaksi nostattaa naisellista itsetuntoani. Ensimmäiset askeleeni olen ottanut jo aikaisemmin kun huomasin olevani enemmän nainen kun keskenkasvuinen epävarma teinityttö. Nyt olen siis epävarma ja kypsymätön nainen. Hiusväripurnukat ja kihartimet lensivät nurkkaan jo aikaisemmin. Hiukseni eivät ehkä ole täydelliset, mutta päätin olla niihin tyytyväinen. Miksi ihmeessä siis tyydyn ohuisiin, luonnostaan blondiin ja herkästi rasvoittuvaan liuhulettiin. Se on oma ja silloin olen oma itseni. Se tuntuu hyvältä.
Mainonta on saanut minut uskoteltua käyttämään monia tuotteita ilman, että olen edes kyseenalaistanut tarvettani niihin tai miettinyt vaihtoehtoja. Nykyään pyrin siihen lähes aina. Utelias kun olen, vihreämmät vaihtoehdot tuntuvat erityisen kiehtovilta kokeilla.

Jäähyväiset shampoolle
Mielenkiintoinen kyseenalaistava kokeilu oli shampoon ja hoitoaineen korvaaminen ruokasoodalla ja omenaviinietikalla. Käyttelin tätä systeemiä noin kolmisen viikkoa ja ilokseni totesin sen tepsivän ja toimivan jopa paremmin kuin kaupan tuotteet. shampoo on aina kuulunut päivittäiseen elämääni enkä ole koskaan miettinyt sitä sen kummemmin. Onhan niitä kaikille hiustyypeille ja hiuspohjan ongelmiin (ja eikä tässä vielä kaikki!) Tetenkin värjätyille hiuksille ja unohtamatta minuutin supertehohoitoja.
Sooda/etikkasysteemillä hiukset olivat vaaleammat, ilmavammat ja tuuheamman oloiset kuin aikaisemmin ja latvat tuntuivat silkkisen pehmeiltä. Hiukseni olivat myös helpommin kammattavat ja pesuväliä olin pikkuhiljaa pidentänyt. Omituinen havainto oli myös se, että käsittämättömät nokkosrokkokohtaukset olivat poistuneet melkein kokonaan. Luulisin sen aiheutuneen siitä valtavasta kemikaalien määrästä jota ah, niin puhdistavan suihkutuokion aikana lotrasin päähäni ja ihooni. Joululahjaksi sitten sain kehuttua shampoota ja hoitoainetta. En halunnut kieltäytyä minulle osoitetusta lahjasta ja nyt minulla oli tilaisuus vertailla hieman perusteellisemmin millaista on olla ilman shampoota tai sen kanssa.
Mitä olen sitten tähän mennessä huomannut. Hiukseni pitää pestä joka päivä, sillä ne rasvoittuvat todella nopeasti. Ruokasoodalla pesin hiukseni joka toinen päivä ja myöhemmin joka kolmas päivä. (jos olo oli hikinen niin siinä välissä pesin pelkällä vedellä). Päänahka ja iho kutiaa ja kortisonivoidetta kuluu entiseen malliin. Joten tämä kokeilu loppuu nyt tähän ja palaan taas ruokasoodaan ja etikkaan. En tunne itseäni kovinkaan naiselliseksi raapiessani itseäni kuin paviaani.

Lempipaidan haikeat hautajaiset
Vaatteissa voin häpeämättä ja ilokseni todeta, etten ole koskaan ollut merkki-, tai logotietoinen. Edes teininä minulla ei ollut merkkifarkkuja koska en kokenut tarvetta pukeutua kuin muut, kuulua siihen mystiseen "kun KAIKILLA muillakin on" ryhmään. Ostan toki uusia vaatteita jos jokin kolahtaa ja tulee fiilis, tämä se on. Tällä periaatteella on hommanut vaatteita jo vuosikaudet ja haikein mielin luovun vanhoista jo venyneistä suosikkipaidoista ja korjauskelvottomista farkuista vuodelta -99. Yhtä hippihenkistä tunikaa pidin niin kauan, että joka kerran kun puin paidan päälleni jokin sauma rasahteli uhkaavasti. Neljä kertaa ompelin sitä kasaan eri kohdista kunnes viimeisen pesukonereissun jälkeen totesin matkamme tulleen päätökseen. Pidän sen silti muistona ja pakkaan pahvilaatikkoon (lue: aikakapseliin) muiden aikalaistensa tavaroitten joukkoon.
Muoti vaihtuu jatkuvasti ja ulkona kävellessään törmää ikäisiini ja nuorempiin naisiin jotka pukeutuvat tismalleen samalla tavalla. Kokonaisuus pistää naurattamaan, sillä mietin kuinka alaston mallinukke seisoo hylättynä vaatekaupan ikkunassa. Siinä valkoinen muovinen iho mielikuvallisella kananlihalla hytisten nukke kiroaa, se halavatun muija vei MUN kuteet. Onko kyse massaan piiloutumisesta ja halusta kuulua johonkin pukeutumalla orjallisesti siihen mitä muotilehdet tarjoavat.

Kitotut nukkapatukat ja rahinarätit
Naisena oloon kuuluu tietenkin myös puolukkapäivät aka. onnenpäivät. Olo on niin perinaisellinen kerran kuussa, että itkettää. Sananmukaisesti. Otsaan ilmestyy muutama sitkeän oloinen näppy ja vatsaan sattuu siihen malliin kuin sukkapuikoilla pisteltäisiin. Olo on epävarma ja sitä ei yhtään tee helpommaksi heppoiset kuukautissuojat. Siteissä ohivuoto on omalla kohdalla todistettu lähes satavarmaksi. Luotettava suoja in my ass. Tampoonia en oikein haluaisi käyttää tss:n vaaran vuoksi ja kaiken kukkuraksi yöllä pitää nousta vaihtamaan mokoma nukkaava pötkylä. Tekee olon siis oikein mukavaksi ja aamulla on olo oikein pirteän aurinkoinen. Rahaa ja luontoa on kulunut varsin epäreilun oloisesti.
En enää muista mistä luin ensimmäisen kerran kuukautiskerääjästä eli kuukupista. Innostuin välittömästi. Ekologinen, pestävä ja kestävä vaihtoehto. Valitsin paikallisesta ekokaupasta kuukupin jonka voin desinfioida kätevästi keittämällä. Sopiva pesuaine kupille löytyi myös. Käyttö on ollut omalla kohdallani mutkatonta ja helppoa, ainakin melkein.
Suhtauduin aluksi skeptisesti siihen, että tyhjennysväli voisi pisimmillään olla 12 tuntia. Täytyy myöntää kuukupin olleen helppokäyttöisempi kun osasin kuvitellakaan. Ei enää pelkoa ohivuodoista. Kuukuppi tarjosi minulle sen helppouden ja vapauden mitä mainostajat omista tuotteistaan televisiossa ja lehdissä lupailivat siihen kykenemättä. Minäkin kuulun siihen ikäpolveen jolle siteet ja pumpulipötkylät iskostettiin ainoiksi kuukautissuojiksi ja melkein uskoinkin niin.
Kiitos siis kuuluu niille jotka keksivät palauttaa kuukautiskupin historian hämäristä. Olen jostain lukenut kuinka kuukuppi poistui vähäisiltä markkinoilta epähygienisyyden ja hankalan käytettävyyden vuoksi. Nykyihminen yrittää kovasti unohtaa erittävänsä minkään valtakunnan nesteitä kehostaan.
Alku ei mennyt ihan putkeen...Taisi olla toiset kuukupittelut käynnissä. Kupin pestyäni ja taiteltuani se otti ja lipsahti ilmaan kylpyhuoneessa sormistani. Seurasin hämmentyneenä kuppini kuulentoa ja laskeutumista suoraan kissanhiekkalaatikkoon. Pesin ja desinfioin kuppini moneen otteeseen ennen kuin otin takaisin käyttöön. Muuten on mennyt vaivattomasti jopa uimahallissa jolloin saatoin vain unohtaa perinaisellisuuteni koko päiväksi.

Tämä teksti  syntyi kun taustalla soi mm. Hallucinogenia, Daft punkia ja Chemical Brothersia.

Tässä se sitten on. Pitkällisen jahkailun tuloksena päädyin bloggaajaksi. Ensin oli kovasti ja paljon sanottavaa, mutta nyt tuijotan näppäimistöäni tietämättä mitä puutaheinää sitä näpyttelisi.
Se voipi tosin johtua myöhäisestä/aikaisesta vuorokauden ajasta. Mene ja tiedä....mulla mitään vuorokausirytmiä ole :)
Tarkoitukseni ei sitten ole kirjoittaa mitenkään kieliopin mukaan, vaikka toisinaan melkomoinen pilkun...viilaaja olenkin. Kirjoittelen mitä luultavemmin arjen älynväläyksistä ja hassuista sattumuksista. Sivuan myös hieman omaa elämääni, mutta läheisiäni kunnioittaen muutan nimet vallan toisenlaisiksi. Palailen sitten asiaan kun olen yhdistellyt ajatukseni kokonaisuuksiksi :)